Kävin viikonloppuna puolisoni kanssa minilomalla Tallinnassa. Laivalla näkee ihmisyyden kirjoa laidasta toiseen. Tällä kertaa mukana oli paljon vanhoja ihmisiä. Mennessä kuulin erään mummon huikkaavan toiselle: "Pirkko, onko täällä bingoa?" Pirkko vastasi: "Voi rakas, en tiedä, mutta uskon, että on." Minusta tämä oli oikein miellyttävä sananvaihto.
Sitten näin, kun eräät ihmiset kohtasivat, nainen ja mies ja nainen. Pariskunnan nainen halasi toista naista, ja he puhelivat toisilleen: "Ihana nähdä pitkästä aikaa!" Pariskunnan miespuolinen lampsi paikalle ja ensi töikseen sanoi tympiintyneesti: "Kuka keksi, että pitää lähteä näin aikaisin?" Sitten sanoi : "Mä melkeen päätin jättää välistä." Mietin, että käytöstavat eivät näköjään kuulu kaikille. Miten joku voi ajatella, että hänellä on oikeus olla töykeä muille? Kummallista.
Tallinnassa oli sateista ja kolehkoa, mutta mukavaa kuten aina. Pienikin irtiotto piristää. Kävelimme Telliskiven alueella, ja jotain pientä tarttui mukaankin putiikeista. Suosittelen vierailemaan tuolla: alueella on mukavia putiikkeja, kauppahallimainen systeemi, kirpputoreja, vintageliike (ainakin yksi), ravintoloita, kahviloita ja baareja, joista yksi on vanhassa junavaunussa. Löytyi myös peruukkikauppa, se oli kiehtova.
Äitiys on kummallista: usein haaveilen yksinolosta, mutta kun olen erossa lapsista lyhyenkin ajan, ikävöin heitä. Niin nytkin. Tiesin, että lapset nauttivat olostaan hyvässä hoitopaikassa ja nautin hiljaisuudesta, mutta silti ikävöin. Tänään haimme heidät ja koiran kotiin. Koira ei olisi halunnut lähteä. Se tykkää niin kovasti ihmisserkkupojistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti